09 2223548    info@pianomestarit.fi
  edellinen sisällysluettelo seuraava

3.5.2 Vesa Lakkinen


Vesa Lakkinen on alkuperäiseltä koulutukseltaan autonasentaja. Ensimmäinen kosketus Mestareihin tapahtui 70-luvulla, kun Vesa teki työharjoittelujaksonsa Pianomestareilla Pitäjänmäessä. Haastattelun yhteydessä arvoitukseksi jäi, mitä yhteistä lopulta oli auton asennuksessa ja pianojen ja flyygeleiden peruskorjaamisessa, mutta näin kuitenkin tapahtui... Luultavasti myös Vesa oli ollut isän kautta tekemisissä pianojen kanssa niin paljon, että työharjoittelupaikka järjestyi siltä pohjalta. Autonasentajan töitä Vesa ei ole elämänsä aikana tehnyt ammatikseen tuntiakaan.

Seuraavan kerran Vesa tuli Mestareille vuonaan 1981. Hänen ja Reino Ikosen lisäksi pajalla työskenteli Heikki Ristola, joka on Vesan mestari. Viimeisinä työvuosinaan myös Heikki Ristola sairastui. Hänen selkänsä alkoi vihoitella ja äityi pahaksi. Tästä johtuen Heikki saattoi välillä olla hieman äreä, mutta Vesan kanssa hän kuitenkin tuli hyvin toimeen, eikä heidän välillään ilmennyt koskaan mitään ongelmia.

Vesa oli Pianomestareilla vuoteen 1986, eli siihen saakka kun Reino Ikonen jäi eläkkeelle ja Pianomestareiden toiminta hetkeksi loppui. Kun Pianomestarit aloittivat toimintansa uudelleen vuonna 1989, Vesa tuli takaisin. Vesa oli Markun kanssa ensimmäinen työntekijä Nummelassa. Tällöin Mestareilla kävi tekemässä töitä pianonvirittäjäkoulutuksensa ohella myös Jarkko Peltola. Jarkko on työskennellyt Mestareilla myös valmistumisensa jälkeen.

Vuodesta 1989 lähtien Vesa on ollut yhtäjaksoisesti töissä Mestareilla. Hänen pääasiallinen työmaansa on flyygelien koneistotyöt, mutta niin kuin Pekkakin, myös Vesa tekee tämän lisäksi myös kaikkia muitakin hommia. Vesa sanoo, että työtunteja ei tule oikein laskettua ja kuittaa tämän tokaisemalla, että: "Ei keskeneräistä hommaa viitsi jättää kesken." Vesa osaa myös virittää ja hän käy Markun kanssa tekemässä korjausarviot, joista jo aikaisemmin mainitsinkin.

Molemmat veljekset pitävät työstään ja rakastavat soittimen tuomia haasteita. Kaikki korjattavaksi tulevat instrumentit ovat erilaisia. Niissä on erilaisia, eri tavoin toimivia koneistoja sekä erilaisia rakenteita. Lisäksi soittimista löytyy yleensä aina mitä kummallisempia vikoja. Jokaiseen vikaan on keksittävä sellainen korjausratkaisu, että soittimesta tulee taas toimiva ja yhtä hyvä, ellei jopa parempi kuin uutena.